
KulttuuriTieto Saressalo
(rekisteröity valmismatkajärjestäjä)
Kalevanpojan paikat
Kulttuurimatka Viron kansalliseepoksen maisemiin.
Viron kansalliseepos Kalevipoeg kertoo tarinan Viron kansakunnan synnystä ja varhaishistoriasta,
mutta on samalla matka myyttiseen menneisyyteen, jossa ihmiskunta taistelee pahuutta vastaan.
Kalevipoeg-eepos on monessa mielessä sidoksissa Kalevalaan ja Suomeen, mutta selkeästi oma itsenäinen kokonaisuutensa.
Viron maaseudulla eli vielä 1800-luvulla voimakkaana kertomusperinne Kalevanpojasta ja hänen seikkailuistaan.
Tämä perinne oli sidoksissa paikkoihin ja luonnonilmiöihin, joille haettiin selitystä Kalevanpojan elämästä ja moninaisista vaiheista.
Nämä tarinat ovat sitä ainesta, josta virolaiset oppineet Friedrich Robert Faehlmann ja
ennen kaikkea Friedrich Reinhold Kreutzwald muokkasivat kansakunnan identiteettiä luovan kansalliseepoksen.
Nyt on kautta aikain ensimmäistä kertaa rakennettu matkaohjelma,
joka vie Virosta ja sen kulttuurista kiinnostuneet matkalle
Kalevipoeg-eepoksen myyttisiin ja historiallisiin maisemiin ja sen sankareista kertoviin paikkoihin.
Samalla tutustutaan Viron valtio- ja kulttuurihistoriaan ja mielenkiintoisiin kohteisiin,
jotka eivät kuulu Viron matkailun perustarjontaan.
Matkanjohtajana ja oppaana toimii dosentti Lassi Saressalo,
joka tunnetaan sekä suomalaisen että virolaisen kansanperinteen tuntijana.
Matka toteutetaan kesäaikana. Lähdöt torstaina, paluu sunnuntaina.
Ryhmän koko 12 henkilöä
Katso esite
(avautuu uuteen ikkunaan)
Hintaan sisältyvät kuljetukset Helsingistä Tallinnaan ja takaisin (Linda-Line),
bussimatkat Virossa, yöpymiset 2 hh, 4 lounasta, 2 illallista, opastukset, pääsymaksut,
matkanjohtajan palvelut sekä materiaali.
Matkalaisten edellytetään ottavan itse henkilökohtaisen matkavakuutuksen.
Tiedustelut ja matkavaraukset
Puh. 050 590 2210, sähköposti lassi.saressalo@elisanet.fi
Kerro oma matkahaaveesi, KulttuuriTieto Saressalo valmistelee ja hoitaa käytännön.