
Monografiat
Kulttuurien tutkimusta
Talvadaksen kylän etnohistoriallinen kehitys.
Etnologinen tutkimus tenonsaamelaisen kylän elinkeinomuutoksesta.
Folkloristiikan tutkimuksia 1. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos. Turku 1982.
KVEENIT tutkimus pohjoisnorjalaisen vähemmistön identiteetistä.
SKST 648. Helsinki 1996. (väitöskirja)
Pyhäjärven kappeli (yhdessä P. Nuutisen ja I. Väätin kanssa). Tampere 1998.
Kveenien maa. Tampereen Museoiden julkaisuja 60. Tampere 2000.
Inkeri. Kertomus Inkerin kansoista ja kulttuureista.
Tampereen museoiden julkaisuja 56. Tampere 2000.
Sama viroksi ja venäjäksi. Julkaistu erikseen venäjäksi Pietarin näyttelyä varten 2003.
Kansain kohtaloita. Suomalais-ugrilaiset ennen ja nyt.
Tampereen museoiden julkaisuja 87. Tampere 2006.
TarttoTampereTartu 15 vuotta/aastat. Tampere Maja 10 vuotta/aastat.
Kertomus ystävyydestä ja yhteistyöstä. Jutustus sõprusest ja koostööst. Tampere 2007.
Samasta aiheesta käsikirjoittanut ja toimittanut DVD:n.
Pois Suomesta. Suomesta paenneita, karkotettuja, väkisin vietyjä, laittomasti lähteneitä.
Traff Kustannus. Tampere 2010.
Sota- ja järjestöhistoriaa
Päämajan kaukopartiot jatkosodassa. WSOY, Porvoo 1986.
Laskuvarjojääkärit. Laskuvarjojääkärikoulu 19621992 (yhdessä J. Vilkunan kanssa).
Hämeenlinna 1992.
Kertomus kaapelitelevisiosta. Suomen Kaapelitelevisioliitto ry 19732007
(Yhdessä Matti Tulinin kanssa). FiCom. Helsinki 2008.
Toimitetut teokset
Etnologian sanastoa (yhdessä T. ja P. Leimun kanssa).
Turun yliopiston Kansatieteen laitoksen toimituksia I.
Turku 1972. Uusittu painos 1979.
Forskarkurs 1975, Traditon och samhälle.
NIF Rapporter No 4. Åbo 1976.
Ämneskonferens 1976 (yhdessä G. Herrasen kanssa).
Nif Publications No 5. Åbo 1976
A Guide to Nordic Tradition Archives (yhdessä G.Herrasen kanssa).
NIF Publications No 7. Turku 1978
Aihehakemisto. Inkerin henkisen kansanperinteen keruuprojekti.
Folkloristiikan toimitteita 1. Turun yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos.
Äänitearkisto (TKU). Turku 1981.
Äänitearkisto-opas. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen
folkloristiikan ja uskontotieteen äänitearkisto. Turku 1981.
Kulttuurin kenttätutkimus (yhdessä P. Suojasen kanssa).
Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen julkaisu n:o 9. Tampere 1982.
Äänitearkisto-opas (yhdessä HP. Huttusen kanssa).
Folkloristiikan toimitteita 3. Turku 1985.
Kartano meren rannalla. Elämää ja historiaa Ala-Lemussa.
(yhdessä Marja-Liisa Vilpon kanssa). Turku 1986.
Bibliografia kveeneistä, en kvensk bibliografi (yhdessä Venke Olsenin kanssa).
Tromura, Kulturhistorie nr. 10. Tromso 1988.
Miksi Tartto on. Toimitettu antologia Tarton hengestä (yhdessä M. ja A. Lõhmuksen kanssa).
TarttoTampere 1998.
Kohtaaminen Siperiassa (yhdessä Toimi Jaatisen ja Kaarina Suomisen kanssa).
Tampereen museoiden julkaisuja 61. Tampere 2002.
Kenen kotiseutu (yhdessä Erja Heleniuksen kanssa).
Tampereen Museoiden julkaisuja 72. Tampere 2004.
Vepsä. Maa, kansa, kulttuuri. SKS ja Tampereen museot 2005.
Pitkällä matkalla. Kertomuksia pakolaisuudesta Suomessa (yhdessä Marja Pentikäisen kanssa).
Etnika Oy 2005.
Kotiseutuni mun. Kirjoituksia Kotiseudun & Hiidenkiven sadalta vuodelta (yhdessä Pekka Laaksosen kanssa).
SKS Toimituksia 1240, Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja A:21. 2009.
Kulttuuriympäristöni. Rakennettu Maisema. Min kulturmiljö. Bebyggt landskap.
(yhdessä Liisa Lohtanderin kanssa). Suomen Kotiseutuliitto ja Ympäristöministeriö.
Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja A:20. 2010.
Artikkelituotantoa mm:
Artikkeleja n. 100 sekä tieteellisissä että populaarijulkaisuissa, näistä keskeisimpiä:
Piirteitä kansakunnan historiasta itsenäinen Suomi 90 vuotta. Suomi Opas.
Kustannusosakeyhtiö Hyvä Tietää. Tampere 2007, s. 215.
Myös ruotsiksi, saksaksi, hollanniksi, venäjäksi ja englanniksi.
Identiteetin tutkimusta
Siirtolaisuus saksalaisen kansatieteen ongelmana. Kotiseutu 12/1973.
Folklore ja etninen identiteetti. Kulttuuri-identiteetin ongelmia:
suomalaiset kulttuurivähemmistöt.
Suomen Unesco toimikunnan julkaisuja No 14. Helsinki 1978, 4556.
Om etniska stereotyper. Folk og ressurser i Nord. Trondheim 1983, 195211.
Identiteetin nurja puoli: etnisten stereotyyppien tarkastelua. Sananjalka 25, 1983, 8399.
Etnisyys ja identiteetti: ovatko kveenit etninen ryhmä? Suomen Antropologi 2/85, 7379.
From Oicotype (Ecotype) to the Study of Ethnotypes.
A Perspective to Studying the Identity of the Finnish Minority in Northern Norway.
Acta Borealia 2, 1986, 317.
Hotar främlingar den finska identiteten. Flyktinge- og invandrerpolitik i Norden. København 1987, 3037.
Mis on tamperelik. Tampere raamat. Kullervo 7/1994. Tartto 1994, 2535.
Teoreettista taustaa kulttuurin ja etnisiteetin tutkijalle. Teoretisk bakgrunn for kultur- og etnisitetsforskeren.
Arina. Nordisk tidskrift for kvensk forskning. Nummer 1. 2002.
Pohjoismainen kveenitutkimuksen aikakausjulkaisu. Numero 1, 2002, 633. Kaamos Förlaaki. Alta 2002.
Saamelaistutkimusta
Tiefenforschung in einem samischen Dorf. Fabula 22,1/2 1981, 100105.
The Sámi People in Finland. Cultural Minorities in Finland (ed. by Juha Pentikäinen and Veikko Anttonen)
Helsinki 1985, 5161.
Kadja-Nilla avain perinteen sanottavaan. Etiäinen 1, Turku 1985, 113134.
Die Veränderung der samischen Kultur am Tenofluss. Ural-altaischen Jahrbücher Band 6. 1986, 2126.
The Threat from Without. An Examination of Defensive Ethnic Folklore.
Scripta instituti Donneriani Aboensis. Vol. 12. Åbo 1987, 251257.
Identité same stéréotypes et néomythologie.
Kalevala et traditions orales du Monde.
Colloques Internationaux du CNRS. Editions du CNRS. Paris 1987, 301308.
Vähemmistötutkimusta
Enemmistö- ja vähemmistökulttuurin suhteista yhteiskunnassa.
Kirkko ja vähemmistökulttuurit Pohjoismaissa.
Seminaariraportti. Tukholma 1986, 510.
Synspunkt på forsking og innsamling av folkekulturen i Nord-Noreg.
Näkökohtia Pohjois-Norjan kansankulttuurin tutkimuksesta ja keräämisestä.
Finnene ved Nordishavets strender Suomalaiset Jäämeren rannoilla.
Turku 1982, 157168.
Kävimme ulkomailla Suomessa. Kalevalaseuran vsk. 72, 146154. 1993.
Kveenit siirtolaisia vai perinteinen vähemmistö. KIDE, Lapin yliopiston tiedotuslehti 8/1996, 2325.
Kotakylän vieraana. Kohtaaminen Siperiassa. Toim Toimi Jaatinen, Lassi Saressalo, Kaarina Suominen.
Tampereen museoiden julkaisuja 61. Tampere 2002, 4654.
Kohtaamisia Ruijanrannalla. Tornionlaakson vuosikirja 2003, 2234.
Kenttätyössä kohtaa muita. Kalevalaseuran vsk. SKS 2003, 246257.
Artikkelit: Lukijalle, s. 514, Kulttuurinen kestävyys, s. 94102 ja Loppuraportti, s. 133150.
Kenen kotiseutu. Tampereen Museoiden julkaisuja 72 (toim. Lassi Saressalo ja Erja Helenius).
Tampere 2004.
Vepsäläisestä kulttuurista, totta ja tarua.
Vepsä. Maa, kansa, kulttuuri. Toim. Lassi Saressalo.
SKS ja Tampereen museot 2005, 1123.
Saatteeksi loputtomalle matkalle. Teoksessa Pitkällä matkalla. Kertomuksia pakolaisuudesta Suomessa.
Toim. Marja Pentikäinen ja Lassi Saressalo. Etnika Oy. Helsinki 2005.
Inkeri ja Ruija, suomalaisekspansion kaksi haaraa. Ingermanland og Ruija. To greiner av finsk ekspansjon.
Arina. Nordisk tidskrift for kvensk forskning. Nummer 20042005. Kaamos Förlaaki.
Internetissä
Kalendaariperinteestä. Keskisuomen kulttuuriportaali Finnica. 2003. www.finnica.fi
Kalevipoeg-eepoksen taustasta ja teemastosta. Tampereen-Tartto-Seuran kotisivut. 2005. www.tts.fi
Kotiseutukirjallisuuden arviointipalsta. Kotiseutuliitto Valitse sivulta Toimintaa/Kirjamakasiini
Sotajuttuja
Miksi sota hyväksytään. Turun yliopisto, Avoin korkeakoulu. Opintomoniste 2. 1982, 1479.
Kaukopartiot tiedustelutehtävissä. Salaisen sodan sivut.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen julkaisuja.
Helsinki 2003, 5772.
Kulttuuripolitiikkaa
Tampereen kaupungin kulttuurihallinnon uudistuksesta. Professionalismia vai asiakaskeskeisyyttä?
Johtajakoulutuksen tutkintotyö, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. 1992.
Kultuuriplaneerimine. Kultuuriaspekt linnaplaneeringu fookusena. Tartto, Rakvere 1993. (Opintomoniste)
Tampereen kaupungin maahanmuuttaja- ja kotoutusohjelma. Pääkirjoittaja 2000.
Sivistys ja kulttuuri luonnollinen olotila.
Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikatoimialan strategia, pääkirjoittaja.
Tampere 2002.
Tampere 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.
Hakemuksen taustakirjoittaja 2006.
Suomen Kotiseutuliiton strategian > 2015 kokoaja.
Muuta tiedotustoimintaa
Kolumnisti ”Sipuli” Turun ylioppilaslehdessä 1970-luvun alussa.
Keskuslukko, Laskuvarjojääkärikillan tiedotus- ja uutislehti. Päätoimittaja 19821986.
Radio-ohjelmia mm. perinteentutkimuksen alalta Yleisradiossa,
Turun paikallisradiossa, Pohjois-Norjan paikallisradioissa.
Lehtikirjoituksia, esiteaineistoja, haastatteluja yms. käytännön tiedotusmateriaalia
tutkimustyön ja Vanhan Suurtorin kulttuurikeskuksen tiimoilta 198789.
NykyTampere -lehden päätoimittaja 19941996.
Siniset hetket Tampere-talon, Tampereen kulttuuritoimen ja TV-Tampereen yhteistyöohjelmasarja.
Suunnittelija, tuottaja. Kevät 1995, syksy 1995, kevät 1996.
Maahanmuuttajien haastattelusarja Radio Moreenissa 20012002.
Saanko esitellä. Maahanmuuttajatyön haastattelusarja TV-Tampereessa 2003
Satunnaisia kolumneja Tampereen yliopiston tiedotuslehti Aikalaisessa.
Suomen Kotiseutuliiton tiedotuslehden Kotiseutupostin päätoimittaja. 2010
Vierailuluentoja mm.
Maahanmuuttaja- ja identiteettikysymyksistä
Pakolaisille tarkoitetun kulttuuriinperehdyttämiskurssin suunnittelu ja luennointi syksy 1988,
Turun pakolaiskeskus.
Suomalaisuus kulttuuritaustana luento pakolaistyöntekijät ry:n seminaarissa Helsingissä 1989.
Siirtolaislapsen kulttuuritaustasta.
Luennot Ruotsissa opiskelevien lastentarhanopettajien ekskursioilla Turussa 19861991.
Erilaisuus ongelmana, luento ruotsinsuomalaisille opettajille Hanasaaressa 1993.
Erilaisuuden ongelmatiikka ja etninen identiteetti. Jyväskylän kesäyliopisto,
kurssi ”Kulttuurienvälinen tiedostaminen ammattitaidon osana" 1993.
Etnisiteetti ja identiteetti. Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus.
Kansainvälistyvä työ -PD-opintokurssi1993.
Etninen identiteetti ja monikulttuurisuus yksilön ja yhteisön näkökulmasta.
Seminaari "Suomen ulkomaalaispolitiikan linjat”
Jyväskylän yliopisto täydennyskoulutuskeskus.1993.
Vähemmistökulttuureista. Kaarinan sosiaalialan oppilaitos, Aikuiskoulutusosasto.
Kurssi "Monikulttuurinen hoito- ja huolenpito" 1993.
Etnisyys ja etninen identiteetti, kulttuuriantropologinen näkökulma.
Opetuskokonaisuus "Valmentautuminen kulttuurienväliseen kanssakäymiseen".
Jyväskylän yliopisto 1994.
Etnisyys ja etninen identiteetti. Opetuskokonaisuus "Etnisyys, kulttuurit, maailmankatsomukset".
Jyväskylän yliopisto täydennyskoulutuskeskus. Jyväskylä 1994.
Voiko identiteettiä museoida? Esitelmä Valtakunnallisilla museopäivillä Tampereella 1994.
Etnisyys ja etninen identiteetti; suhtautuminen toiseuteen. Esitelmä (teleopetus) Peräpohjolan opisto, Tornio.
Jyväskylän yliopisto. Täydennyskoulutuskeskus 1994.
Kulttuurinen ihminen ja erilaisuuden hyväksyminen.
Luento Tampereen sosiaalialan oppilaitoksen aikuiskoulutusosastossa 1994.
Kulttuurierot ja oma kulttuurimme.
Luento Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstölle.
Sarjassa Maahanmuuttajat tamperelaisina 1995.
Kulttuureista ja vähemmistöistä
Luentosarja "Pohjoiskalotti kulttuurialueena". Joensuun yliopisto 1985.
Om hembygdsforskning. Föreläsningsserie, Kimitobygdens medborgarinstitutet 19781979.
Kvenkulturen, har den ei framtid? Skoledirektorene i Finnmark/Hogskolen i Alta 1987.
Suomalaisten kulttuurihistoriasta. Haaparannan kansanopisto 1987.
Suomalaisesta kulttuuri-identiteetistä. Vaasan työväenopisto 1988.
Arktisten vähemmistöjen tutkimuksesta.
AHR-symposiumityöryhmän seminaari, Helsinki 1989.
Arktisen alueen kansatieteellisestä tutkimuksesta.
"Kansatiedettä 100 vuotta" seminaari Turku 1989
Itäinen ja läntinen vaikutus kansankulttuurissa.
Kansallisuusaate ja suomalaisten kansallinen herääminen.
Jyväskylän yliopisto. Täydennyskoulutuskeskus.
Kansainvälistyvä työ -PD -kurssi 1993.
Kulturmöte mellan Norden och Novgorod.
"Nordisk kulturvecka kulturernas sammanträffande i Savolax".
Savonlinna 1994.
Har kvenene ei framtid Studia Generalia -esitelmä Altassa 1995.
Om kvenkulturen Luentokokonaisuus Finnmark Högskole 1995.
Suomalaisista myyteistä. Luento kirjallisuusseminaarissa Vesisaaressa 1995.
Suomalaisuudesta. Esitelmä Norja Suomi-seurojen liiton juhlassa Vesisaaressa 1995.
Kveenit. Esitelmä seminaarissa "Suomalais-ugrilaiset idästä länteen" Nurmes 1996.
Om östersjöfinska kulturer. Esitelmä pohjoismais-balttilaisessa seminaarissa Tallinnassa 1996.
Kveenikulttuurista. Esitelmä Sukututkimusliiton vuosipäivillä Rovaniemellä 2001.
Finnish positions on the relations between Nordic and Baltic countries.
Esitelmä pohjoismais-balttilaisessa seminaarissa Tallinnassa 2002.
Pohjoiskalotin etnohistorian pääpiirteet ja erityisesti Ruijan suomalaiset eli kveenit.
Luento Helsingin yliopiston ikäihmisten yliopistossa. Imatra 2003.
Paleltuiko metsänhaltija matkalla Ruijaan.
Esitelmä Nilla Outakosken muistoseminaarissa Helsingin yliopistossa 2003.
Ruijan siirtolaisuudesta. Esitelmä Taivalkoski-symposiumissa 2005.
Ovatko kveenit kansa?
Esitelmä Tuglas-seuran seminaarisarjassa
Itämerensuomalaisia puheenvuoroja kymmenen näkökulmaa identiteettiin. Helsinki 2005.
Vepsäläiset karjalaisuuden sisällä vai naapurissa?
Karjalan liiton luentosarja: Sukukansat tutuiksi. Helsinki 2005.
Itämerensuomalaiset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlaseminaari. Tampere 2006.
Uudet itämerensuomalaiset. Museokeskus Vapriikin luentosarja. Tampere 2006.
Maakunta- ja heimokäsite identiteettiä luomassa. Karjalan Liiton seminaarisarja. Helsinki 3.10.2006.
Inkerinsuomalaiset toisessa maailmansodassa. Suuri sotaseminaari.
Talvi- ja jatkosotien suomalaiset ja venäläiset tulkinnat.
Turun suomenkielinen työväenopisto ja Turun yliopiston poliittisen historian laitos. Turku 18.11.2006.
Järjestö- ja yhdistystoiminnan perusteita sekä projektityöskentelyn perusteita maahanmuuttajille,
Turku, Tampere 20062007
Kvenene kjennetegn på kultur og etnisitet fra 1800-tallet til i dag, Ruija Kvenmuseet, Vadsö 28.1.2009
Mitä Kalevalassa on. Pori 28.2.2009.
Etnisyyden kiemurat. Luento Turun yliopistoissa 27.4.2009.
Soome Kodukondseltsite liit 60 v. Eesti Kodu-uurimise Selts. Tallinna 22.5.2009.
Paulaharju Ruija Rannalla. Ylitornio 27.6.2009.
Katsaus Kalevalaan ja vanhoihin runoihin. Helsingin yliopiston ikäihmisten yliopisto, Hamina 7.10.2009.
Kotiseututyö ja veteraaniperinne. Helsinki 12.11.2009.
Muumilaakso Kotiseutuna. Teuva 29.11.2009.
Kalevalan tarinoita. Folklandia-seminaari 8.2.2010.
Kveenit, Helsingin yliopiston ikäihmisten yliopisto, Hamina 10.2.2010
Inkeriläiset II maailmansodassa. Inkeri-seminaari, Helsinki 13.2.2010
Kuoleeko Vepsä. Puheenvuoro kulttuurien kuolemasta. Tampereen Suomalainen Klubi. 15.2.2010.
Kalevalan tarinoiden taustaa. Yleisöluento. Vapriikki, Tampere 28.2.2010.
Muista teemoista
Luento asiakaskeskeisestä kulttuuripalvelusta Viron kulttuuriviranomaisille Tartossa 1992, Rakveressa 1993.
Case Tampere, asiakasnäkökulma tiedotukseen ja markkinointiin.
Kuntakoulutus, kurssi "Kulttuuripalvelujen tiedotus ja markkinointi". Lappeenranta 1994.
Kulttuuripalvelu kunnan peruspalveluja.
Esitelmä seminaarissa "Kansankulttuuri osa hyvinvointiamme.
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto 1994.
Miehenä olemisesta naisten työyhteisössä ja naisista.
Esitelmä Pohjoismaisen Forumin seminaarissa "Nainen ja työ". Turku 1994.
Visioner om den kommunala kulturproduktionens framtid. Åbo Akademi, fortbildningssentralen 1995.
Tampereen kaupungin EU-kouluttaja: Työvoimapolitiikka, koulutus-, tutkimus- ja kulttuuripolitiikka EU:ssa.
Luentosarja (toistuva) 1996-1997.
Kaupunkilainen muutoksessa.
Esitelmä seminaarissa "Kaupunkikulttuurin juuret". Kotiseutupäivät. Rauma 1996.
The Cultural Strategy of the City of Tampere.
Esitelmä Tarton kaupungin ystävyyskaupunkiseminaarissa 2002.
Lukuisia alustuksia kulttuuritoimen yhteiskunnallisista ulottuvuuksista ja kunnallisesta kulttuuritoimesta
eri täydennyskoulutusyksiköissä, lähinnä tuottajakoulutusohjelmissa.
Lukuisia esitelmiä, alustuksia ja valmisteltuja puheenvuoroja kansanperinteestä
ja kulttuuritoimesta eri puolilla maata.
Esitelmiä ja alustuksia maahanmuuttajien kulttuurikohtaamisesta eri kuulijaryhmille.
Esitelmiä kaukopartiotoiminnasta.